Miksi mainostaa lentoasemilla?

Maailmalla se on tiedetty jo pitkään – lentoasemamainonta erottuu edukseen viestin välittäjänä. Se kannattaa, kun haluat olla edellä kilpailijoitasi.

Innovatiivisuutta korostavat lentoasemamainokset vangitsevat katsojansa aivan erityisellä tavalla, sillä niiden vaikutusalueelta ei voi välttyä. Halusivat tai eivät, ihmiset kohtaavat mainontaa siirtyessään porteille ja odotellessaan lentojaan ja laukkujaan. Kuitenkin lentoasemamainonta koetaan yleisesti vähiten tungettelevana. Uuden nousun tehnyt ulkomainontakin on parhaimmillaan juuri lentoasemilla. Väljässä tilassa nämä näyttävät, elämää suuremmat mainokset tekevät vaikutuksen tuhansiin kohdeasiakkaisiin kerralla.

Lentomatkustaja on vaikuttaja

Lentomatkustajat ovat koulutettuja edelläkävijöitä ja yrityspäättäjiä liike-elämän huipulta. He ovat ostovoimaisia, laatutietoisia, vaikutusvaltaisia ja kansainvälisiä. 52 prosenttia kaikista matkustajista on liikematkustajia; yrittäjiä, johtajia ja ylempiä toimihenkilöitä, joiden talouden bruttotulot ylittävät vuodessa 50 000 euroa. He lähtevät työmatkalle keskimäärin 14 kertaa vuodessa ja viettävät lentoasemalla noin 1 tunnin ja 35 minuuttia jokaisen matkan aikana. (Lähde: Pax survey 2008) Näin ollen he ehtivät loistavasti tutustua lentoaseman mainosviesteihin. Kiireisen työelämän pyörteissä heillä ei yleensä olekaan siihen muualla aikaa. Mikäpä siis parempi kohderyhmä monen tuotteen tai palvelun markkinointiin? Tähän yleisöön vetoaa innovatiivinen teema, tyyli ja visuaalisuus. Kohderyhmä on ulottuvilla ympäri vuoden, tarjoten oivan mahdollisuuden asettaa brändi pysyvästi kuluttajan tietoisuuteen.

Lomamatkailijat puolestaan ovat hyvällä tuulella, rentoutumassa ja hemmottelemassa itseään ja perhettään. Monille lentoasema antaa tärkeän ensivaikutelman, joka ohjaa ostopäätöksiä matkan aikana. Enemmistö heistä on naisia ja nuoria, on lomatunnelmissa ja käyttää innokkaasti lentoaseman palvelutarjontaa hyväkseen. 49 prosenttia heistä tekee ostoksia asemalla ja 80 prosenttia käyttää jotain lentoaseman palveluista. Keskimäärin lomamatkailija viettää jokaisen matkan tiimoilta lentoasemalla 2 tuntia ja 3 minuuttia. (Lähde: Pax survey 2008) Erityispiirteenä lomamatkailijoille viestittäessä tulee huomioida kesäkuukausien sesonkiaika.

Laatua ja luksusta lentoasemalla

Lentoasema ympäristönä on kansainvälinen, laadukas ja moderni. Se on usein paikka, josta pitkään odotettu loma alkaa. Se on myös Suomeen saapuville turisteille ja lomalta palaaville suomalaisille ensimmäinen kosketus kotimaahamme - ja sen brändeihin.  Viesti esimerkiksi pääkaupunkiseudun palveluista – hotelleista, ravintoloista teattereista, huveista – ei voisi parempaa yleisöä toivoa.

Ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa – keskimäärin kaksi tuntia jo ennen koneeseen siirtymistä - lentoasemilla turvajärjestelyiden lisääntyessä. He ovat varautuneet odotteluun, ja tekevät ostoksia ja tutustuvat mainoksiin mielellään. Miksi siis hukata mainosvaroja, kun voit kuoria kermat päältä ja markkinoida vastaanottavalle ja ostokykyiselle kuluttajalle?